Wednesday, August 22, 2007

Ugolino di Conti

Tänään vietämme paavi Gregorius IX kuolinpäivää. Ugolino di Conti toimi tuolla nimellä paavina vuosina 1227-1241 kehittäen inkvisitiosta tuekseen inkvisitiolaitoksen, jossa pääosaa näytteli dominikaaninen veljeskunta.
Vuonna 1227 Novgorodin laivasto purjehti käännyttämään karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon ja vuotta myöhemmin Suomesta lähetettiin 2000 miehen sotajoukko hyökkäystä torjumaan. Paavi perusti Viron Saaremaalle Haapsalun piispanistuimen 1228 ja siirsi 31.1.1229 paavin bullalla Suomen piispanistuimen Nousiaisista Turun Koroisiin. Vuotta pidetäänkin Turun perustamisvuotena.
Koroisten linnoitetusta piispankartanosta tuli ruotsinvallan tukikohta ja Suomen ensimmäinen varsinainen katolinen piispa Tuomas otti pakanalliset uhrilehdot ja pyhät paikat, kuten Liedon Vanhalinnan kirkon haltuun 1231. Mustain veljesten dominikaaninen kerjäläismunkisto toi oman konventtinsa Koroisiin 1249.
Kun kuudes ristiretki 1228 tehtiin ilman paavillista siunausta ja johti kirkonkiroukseen, keskitti paavi katseensa siis Pohjolaan ja Baltiaan voimistaen valtaansa täällä.

Wednesday, July 25, 2007

Ukkosen päivä

Vanhan kalenterin mukaan tänään vietetään Ukkosen päivää; ei saanut metelöidä, jottei ukkonen suuttuisi ja pilaisi satoa. Jaakko heittää nimipäivänsä kunniaksi kylmän kiven veteen uimavesiä viilentämään, alkaa syyskesä.
Näistä traditioista Ukkosen päivä on yhteydessä inkojen Ilyapan juhlaan, jota myös vietetään tänään palvoen ukkosen, salaman ja sään jumalaa Ilyapia. Neitsytsaarilla vietetään tänään puolestaan Hurrikaanien rukouspäivää, rukoillaan hurrikaanikauden onnettomuuksien välttämiseksi.
Niin ja se Jaakko, kylmän kiven heittäminen on peräisin vanhasta pyhiinvaellusperinteestä kun synneistä vapautumisen merkiksi heitettiin pois syntitaakkaa symboloiva kivi. Espanjaan Pyhän Jaakobin hautapaikalle Santiago de Compostellaan saapuneet pyhiinvaeltajat kiinnittivät onnistuneen matkan merkiksi viittaansa kampasimpukan.


Sunday, July 22, 2007

Piip piip

Tänään 22/7 vietämme piin likiarvon päivää, kun tuo jakolasku 22:7 antaa kutakuinkin saman tuloksen kuin ympyrän kehän suhde halkaisijaan eli piin, jota myös Arkhimedeksen vakioksi ja Ludofin luvuksi sanotaan. Nykyisinhän tästä päättymättömästä desimaaliluvusta 3,14159265 ... jne tunnetaan jo ensimmäiset noin 1,2 biljoonaa desimaalia. Biljoonahan on tuhat miljardia eli miljoona miljoonaa.
Tiede, tuo ihmiskunnan mukava harrastus, sen kautta ihminen keksii itselleen ongelmia, ei ratkaisuja. Tieteellä ei ole järkeä, ihmisellä ehkä on ja siksi piikin pitäisi jo kuopata tieteen historiaan. Mitä järkeä on tilanteessa, jossa ympyrän pinta-alaa ei voida koskaan määritellä tarkasti kun se sidotaan piihin. Näin myöskään ympyrän neliöinti ei onnistu, vaikka kuinka kumilenkillä asian toisin todistaisi.

Tuesday, July 17, 2007

Runoja ja kiipeilyä

Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia Rooman palosta vuonna 64 ja Hitlerin Mein Kampfin ykkösosan ilmestymisestä vuonna 1925. Vietämme myös Francesco Petrarcan kuolinpäivää; häntä pidetään renessanssin isänä Danten ja Boccacion ohella.
Tämä ensimmäinen moderni runoilija, kaikkien rakkausrunojen tommytabermanni, on myös humanismin isä ja alppikiipeilyn isä, hänen etsittyään inspiraatiota korkeuksista Nietzschen tavoin. Renessanssifilosofeissa hänelle seuraa pitävät sellaiset kuuluisuudet kuten Machiavelli, Kopernikus, Luther, Galilei ja Erasmus Rotterdamilainen. Petrarca kuoli heitä ennen 18.7.1374.

vetus et nova

Tänään tulee kuluneeksi tasavuosia ensimmäisiin merkittäviin fennofiileihin kuuluneen Daniel Jusleniuksen kuolemasta. Suomalaisuuden suuri puolestapuhuja oli paennut pikkuvihaa Ruotsin Skaraan ja kuoli siellä Skaran piispana 17.7.1752.
Juslenius kirjoittautui 11-vuotiaana Turun katedraalikoulun oppilaaksi 1687 ja pääsi ylioppilaaksi 1691. Turun akatemiassa opiskellessaan hän julkaisi vuonna 1700 harjoitusväitöskirjan Aboa vetus et nova, Vanha ja uusi Turku. Se vanha oli Koroisten Turku ja kaupungin muinainen historia, joka ulottui aina Nooan poikiin, kun he vedenpaisumuksen jälkeen saapuivat alueelle. Jusleniuksen esityksen mukaan antiikin Rooman ja Kreikan sivistys on peräisin täältä.
Hän julkaisi myös ensimmäisen laajemman suomen kielen sanakirjan; Suomalaisen Sana-Lugun Coetus vuodelta 1745 sisälsi 16 000 suomen kielen sanaa.

Monday, July 16, 2007

plootu ratkaisee

siitä puhe mistä puute, eli rahasta. seteliraha on vanha kiinalainen keksintö jostain ajalta 650 eaa, mutta euroopan ensimmäiset setelit painettiin ruotsi-suomessa 1661. rahat laski liikkeelle palmstruchin pankki tukholmassa 16.7.1661 ja ne olivat voimassa vuoteen 1664 saakka.
silloin alettiin jälleen lyödä kupariplootuja, joista suurin 10 taalarin raha painoi lähes 20 kiloa. turun markka ilmestyi asiakirjoihin jo vuonna 1409. linnan rahapajassa lyötiin kolmenlaisia hopearahoja; turun aurtuoita, kuuden penningin aboa ja neljän penningin kolikkoa. kymmenen turun markkaa vastasi yhtä painomarkkaa eli 210.6 grammaa hopeaa.

Friday, July 13, 2007

arvon mekin

juhliako kuolemaa vaiko syntymää. jaakko juteinia, ingmar bergmania vaiko billy the kidiä, anton tsehovia, olavi virtaa. tai ranskan vallankumousta, bastiljin vankilan valloitusta.
suomen kielen esitaistelija jaakko heikinpoika oli hattulan miehiä syntyään. täällä turussa tämä 'maallisen viisauden tohtori' kävi katedraalikoulunsa ja akatemiansa, imi valistushenkeä ja kansallisromantiikkaa. miestä syytettiin vääräoppisuudesta, hän joutui sensuurin kouriin ja hänen teoksiaan poltettiin roviolla.
arvon mekin ansaitsemme suomen maassa suuressa, niin me hänet muistamme. tänään tulee kuluneeksi tasavuosia hänen syntymästään 14.7.1781.