Wednesday, January 17, 2007

Runotorstai

Runotorstai on avannut haasteensa tälle vuodelle teemalla 'avara'. Ja Eput laulaa 'talo, jossa on aravalaina, ei ole avara aina'.
Kun tuossa viime yönä tähtiä tiirailin, tuli mieleeni oma runonpätkäni avaruuden ja mielen mittakaavoista. Se on samalla palindromi eli sen voi lukea samana myös takaperin.

Suur avaruus
No sulle Tellus on
Suur avaruus


Saturday, January 13, 2007

Suomi - USA

Ennen Suomen piti todistella kovasti suhteidensa kuntoisuutta Venäjän suuntaan, nyt Yhdysvaltain suuntaan. Eikä vain Suomen pidä vakuutella suhteidensa Länteen olevan kunnossa, vaan koko EU:n on määrä olla rähmällään USA:n edessä.
Tähän on tultu. Tuomioja ja Halonen näkivät jopa Suomen EU-kaudella sentään amerikkalaisten touhuilussa jotakin meille vierasta, mutta kun Saksa pääsi hoitamaan Unionin asioita, oli ääni Angela Merkelin kellossa päinvastainen. Siinä missä Halonen kaveerasi Putinin kanssa, Angelan EU on Bushin lumoissa.
Itä on mahdollisuuksineen sentään luonnollisempi kumppani jatkossa meille kuin Länsi, vaikka senkin lähinnä sotilaallisten pyrkimysten kanssa on toimeen tultava, kun Nato operoi pian koko maailman kakkospoliisina Afganistanin malliin.


Thursday, January 11, 2007

Keisarin uudet vaatteet

Hyökkäys on paras puolustus ja suuri bluffi menee aina läpi paremmin kuin pieni, sen tietää Kuninkaiden kuningas George Bush, joka uskaltaa pitää omaa kansaansa pilkkanaan tuosta vaan. Historia onkin miehen ainoa tuomari, ei kansa kaikkivaltias tai joku Jumala.
Kaiken maailman neuvonantajista huolimatta mies haluaa jatkaa Irakin sotaansa vanhaan malliin ja entisestään vain vauhtiaan kiihdyttäen, ei siinä mitään, ties vaikka onnistuisikin uhkapelissään, mutta tyyli millä se tehdään on kyllä uskomaton. Kun Keisarilla ei nyt kertakaikkiaan ole mitään vaatteita, voi juttua kutsua vaikka uudeksi linjaksi ja strategiaksi, vaikkei mikään ole muuttunut. Vastuu on täydellisesti siirretty kuuntelijoille. Mies ei enään kuuntele, vaan toimii niinkuin parhaaksi näkee.
Sotasaaliina on edelleen öljy ja panokset ovat sen mukaiset. Kansa saa luvan lainata kiinalaisilta rahaa lisää ja pulittaa entisten kulujen päälle 6,8 miljardia dollaria, joista 5,6 miljardia suoraan sotabisneksen ahneeseen molokin kitaan. Kun Irakiin tarvitaan 21500 uutta soturia, halutaan saman tien nostaa palveluksessa olevan 480 000 sotilaan määrää jatkossa 92 000 sotilaalla.

Friday, January 5, 2007

Hirttoköysi

Hitchcockin elokuva Köysi on saanut rinnalleen vakavan kilpailijan kun tv:stä tuttu Saddamin hirton kännykkävideo on kiilannut itsensä katsotuimmat videot -listan kärkisijalle. Ei edes al-Qaeda ketjun uutuus, jossa yrityksen kakkosjohtaja Ayman al-Zawahri kehottaa somalilaisia nousemaan miehittäjiänsä vastaan, ole pystynyt syrjäyttämään listalla Saddam-videon asemaa.
Kovassa kurssissa ovat myös Saddam-oheistuotteet. Al-Bu Nasir heimon hallinnassa oleva marttyyrin hauta Tikritin lähellä Awjahin kylässä on nousussa suosikkikohteeksi ja entisen diktaattorin hirttoköydestä on kuwaitilainen liikemies tarjonnut jo 'mitä tahansa'. Köysi on ja pysyy edelleen Muqtada al-Sadrin hallinnassa, ties vaikka sille olisi vielä käyttöä hänen toisen päävihollisensa, Bushin kaulassa.

Wednesday, January 3, 2007

Perihelissä

Sieltä se möllöttää lähes pilvettömältä taivaalta, Kuu, joka koki täyden kuun vaiheen tänään klo 15:57. Toinen taivaankappaleiden kierron merkittävä hetki koetaan klo 22, kun Maa on perihelissä eli kiertoradallaan lähimpänä Aurinkoa. Maa on ellipsillä kiertoradallaan tosiaankin lähinnä radan toisessa polttopisteessä sijaitsevaa Aurinkoa kun meillä täällä Pohjolassa on kalenterin mukaan talvi ja kauimpana kun meillä on kesä. Vuodenajathan meille tuo maan akselin kallistuma 23,44 astetta suhteessa Aurinkoon.
Kuusta vasemmalla erottuu Pienen Koiran Procyon ja sen yläpuolella Kaksosten Castor ja Pollux. Taivaan laella nähdään Ajomiehen kellertävä Capella ja siitä alhaalla oikealla Härän oranssinen Aldebaran. Orion on jälleen hienosti esillä, vyöstä ylhäällä vasemmalla punertaa Betelgeuze ja alhaalla oikealla sinertää Rigel.
Kiintotähtien väritkin erottuvat nyt siis selkeästi. Koko taivaan kirkkain tähti Sirius on horisontissa näkyvillä vastapäisen talon katonharjan korkeudella. Värinä välkkyy punainen ja vihreä, vaikka itse kohde on todellisuudessa valkoinen.