Tuesday, December 5, 2006

Pitkä marssi

Ehdin tuossa juuri haikailla kuumatkojen perään ja saamanne pitää. Nasa julkisti juuri suunnitelmansa palata kuuhun ja pystyttää sinne pysyvä tukikohta, joka sijoitettaisiin suotuisan aurinkoenergian vuoksi kuun etelänavan tuntumaan. Sieltä olisi tarkoitus matkata pitemmälle avaruuteen, ensikohteena Mars.
Viimeisin Apollo-lento suoritettiin vuonna 1972, joten jo on aikakin soveltaa maan ylivertaista tekniikkaa ja tiedettä johonkin sotimista ylevämpään, vaikka tälläkin hankkeella jossakin siellä takataskussa puolustukselliset näkökohdat ovat. Toivottavasti nyt suunnitellaan Telluksen puolustamista avaruudesta tulevia törmäysuhkia vastaan. Aikataulullisesti kuuhun palattaisiin vuonna 2020 kun sukkulaohjelmaa ollaan lopettelemassa 2010. Lockheed Martin on saanut tehtäväkseen uuden kuualuksen rakentamisen.

No comments: